Seppo Ruotsalainen 5.9.2010


TAKUUELÄKKEESEEN ON KOIRA HAUDATTUNA


Keskustelu työurien pidentämisestä ja eläkeiän nostamisesta käy maassa kiivaana. Tähän keskusteluun on nyt sekoittunut myös kysymys ns. takuueläkkeen toteuttamisesta. Ratkaiseva aloite tähän asiaan tuli ns. Sata- komitean esitysten pohjalta kun pääministeri Matti Vanhanen jokseenkin tasan kaksi vuotta sitten ilmaisi halunsa, että kaikille suomalaisille tulisi varmistaa takuueläke, jonka suuruus olisi vähintään 650 euroa kuukaudessa. Asialla oli siis sama mies, joka sittemmin keväällä 2009 sai Rukan hangilla päähänsä, että suomalaisten eläkkeelle siirtymisikää tulisi kohottaa kolmella vuodella ylöspäin.

Takuueläke tulee voimaan juuri vaalien alla

Takuueläke on tulossa voimaan vuoden 2011 maaliskuun alussa sopivasti huhtikuussa pidettävien eduskuntavaalien alla. Takuueläkkeen määräksi on määritetty eläkkeen voimaan tullessa 685 euroa kuukaudessa vuoden 2010 indeksitasossa. Jos eläkkeensaajan muut eläkkeet (työ- ja kansaneläke) eivät yllä tuohon tasoon, puuttuva osa maksetaan takuueläkkeenä.

Hallituspuolueiden ja mm. uuden pääministerin Mari Kiviniemen taholta takuueläkettä on kehuttu ja mainostettu vuolaasti ja se on kohotettu jopa istuvan hallituksen yhdeksi suurimmista ellei suurimmaksi sosiaalipoliittiseksi aikaansaannokseksi. Väite saattaa ironisessa mielessä jopa pitää paikkansa (niin kuristavia ovat hallituksen toimet olleet erityisesti pienituloisinta kansanosaa kohtaan), mutta tällä ”saavutuksella” ei tosiasiassa ole aihetta elämöidä. Näyttää joka tapauksessa siltä, että varsinkin keskustapuolue yrittää tehdä takuueläkkeestä oman vaalivalttinsa.

Mikä takuueläke?

Hallitus yrittää luoda kuvaa, että takuueläke olisi koko kansaa kattava laaja ja ehdoton perusta ja pohja, jonka läpi kukaan eläkeläinen ei pääse putoamaan. Todellisuudessa takuueläke tulee olemaan jonkinlainen nykyisen kansaneläkkeen päälle liimattava järjestelmä, joka aiheuttaa heti lähtökohdassa kysymyksen, mihin tätä uutta sosiaaliturvan tulokasta oikein tarvitaan.

Tätä kysymystä ihmetteli professori Jouko Ylä-Liedenpohja blogissaan jo samana päivänä 3.syyskuuta 2008 kun Helsingin Sanomat kertoi pääministeri Vanhasen mieltymyksestä kyseiseen asiaan. Eikö kansaneläke ole jo takuueläke? ja Miksi muuttaa hyvää ja koettua kansaneläkejärjestelmää?, kyseli Ylä-Liedenpohja varsin aiheelliseen sävyyn.

Takuueläke koskee samoja edunsaajia kuin kansaneläkekin

Edellä mainitut kysymykset ovat tänään, jokseenkin tasan kaksi vuotta myöhemmin erityisen ajankohtaisia. Tuleva takuueläke rajoittuu nimittäin ylivoimaiselta valtaosaltaan sen saman edunsaajajoukon pariin, jota nykyinen kansaneläkejärjestelmä jo koskee.

Tällä hetkellä täyden kansaneläkkeen voi saada henkilö, joka ei saa työ- tai muuta eläkettä. Täysimääräinen kansaneläke on vuonna 2010 yksin elävälle henkilölle 584,13 euroa ja avo- tai avioliitossa asuvalle 518, 12 euroa kuukaudessa. Myös pientä työeläkettä saava henkilö saa täyden kansaneläkkeen, mikäli ansioeläke ei ylitä rajatuloa, joka vuonna 2010 on 51,54 euroa kuukaudessa.

Kun työeläke ylittää viimeksi mainitun rajatulon, kansaneläkettä pienennetään summalla joka on puolet henkilön työeläkkeen määrästä (siis jokainen työ- tai ansioeläkkeenä saatu euro pienentää 50 sentillä kansaneläkettä). Kun työeläke ylittää (v.2010) yksinäisellä henkilöllä 1207,38 ja avo- tai avioliitossa elävällä 1075,30 euroa kuukaudessa, kansaneläkettä ei makseta enää lainkaan.

Pelkkää kansaneläkettä saa tänä vuonna (2010) Suomessa noin 81 000 henkilöä. He ovat pääosin ihmisiä, joiden työuraa ovat lyhentäneet työttömyys, sairaudet, pätkätyöt, lasten syntyminen ja hoitaminen jne. Alle takuueläkkeen maksimisumman (685 euroa/kk) eläviä henkilöitä, täysimääräisen kansaneläkkeen saajat mukaan lukien on maassa noin 120 000. Eli tässä on pääpiirteissään se joukko, jonka perusturvan takuueläke kuulemma tulee ”takaamaan”.

Takuueläke ei edusta laaja-alaista perusturvaa

Valtiolle takuueläke tulee maksamaan 119 miljoonaa euroa vuodessa, joten on selvää ettei sillä summalla mitään yleistä perusturvaa toteuteta – toisin kuin hallituksen taholta pyritään vihjailemaan. Mikäli yhteiskunnan päättäjien tarkoitus olisi ollut kattavan kansanvakuutuksen toteuttaminen, se olisi voitu toteuttaa kaikille kansalaisille maksetun kansaneläkkeen pohjaosan päälle rakentuvalla järjestelmällä. Se että mainittu pohjaosa aikoinaan röyhkeästi poistettiin, osoittaa ettei päättäjien tarkoituskaan ole ollut (eikä ole) sosiaaliturvan pohjan vahvistaminen, vaan pikemminkin tuon pohjan murentaminen.

Uudistus olisi voitu toteuttaa nykyisen järjestelmän puitteissa

Takuueläkkeen nimellä toteutettava eläkejärjestely olisi voitu jokseenkin yksinkertaisesti hoitaa vallitsevan kansaneläkejärjestelmän puitteissa. Huomio kiintyy erityisesti nykyisen täysimääräisen kansaneläkkeen määrän (yksinäisellä 584 e/kk) ja luvatun takuueläkkeen määrän (685 e/kk) välisen eron pienuuteen. Suurella kohulla synnytetyn takuueläkkeen taso olisi voitu toteuttaa vuoden 2011 alusta vuosittaisen indeksitarkistuksen ja kansaneläkkeen tasokorotuksen avulla.

Tasokorotukseen olisi enemmän kuin aihetta jo pelkästään kansaneläkkeen edelleen jatkuvan, hyvin vaatimattoman tason johdosta (esim. Ruotsin ja Tanskan kansaneläkettä vastaavat etuudet ovat Suomen etuuksia tuntuvasti korkeammat). Kansaneläkkeisiin tehtiin edellinen 20 euron tasokorotus vuoden 2008 alussa, mutta historiassa ennen näkemätön kapitalismin talouskriisi on ajanut monet pieneläkeläiset täydellisen ahdingon partaalle.

Lisäksi (asia, johon prof. Ylä-Liedenpohjakin viittaa), mikään ei estäisi poliitikkoja ja päättäjiä soveltamasta kansaneläkkeiden indeksikorotuksiin samaa kaavaa kuin työeläkkeidenkin korotuksiin ts. yleisen ansiokehityksen huomioimista kansaneläkkeissä edes sillä viidesosalla (20%), jota työeläkkeiden taitetussa indeksissä nyt ”nautitaan”.

Näyttää siltä, että keskustan- kokoomuksen johtama oikeistohallitus väistää eläkejärjestelmää koskevat suuret ongelmat (taitettu indeksi, elinaikakerroin, eläkkeiden matala taso) ja kääntää huomion työuriin, eläkeiän nostoon ja nyt takuueläkkeeseen.

Takuueläke katoksi pienten eläkkeiden nousulle

Takuueläke sovitetaan yhteen muiden eläkkeiden kanssa. Se pienenee sen mukaan, miten paljon henkilö saa työ- ja kansaneläkettä. Jos eläketulot ovat vähänkin yli 685 euroa kuukaudessa , takuueläkettä ei voi saada. Väkisinkin tulee mieleen, että takuueläke on tarkoitettu lähinnä esteeksi ja kiinteäksi katoksi pienten eläkkeiden nousulle eikä sitä ole tarkoitettu peruseläkkeeksi, joka myötäilisi joustavasti kansalaisten perustarpeita.

Epäilijä voisi sanoa, että samalla kun takuueläke on katto, se on myös lattia, jonka alapuolelle säilötään taloudellisesti kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat kansalaiset. Lattian (katon) yläpuolella olevan toisen kerroksen väki ei ole alakertalaisia monessakaan tapauksessa paljoakaan paremmassa asemassa. Heidän kohtalostaan takuueläke ei ota minkäänlaista vastuuta. Takuueläke on heitä kohtaan yhtä välinpitämätön ja vastuuton kuin Vanhasen-Kataisen- Kiviniemen hallitus. Tämä toisen kerroksen ryhmä edustaa väkeä, jonka eläketulot liikkuvat 700 - 1200 euron välimaastossa kuukaudessa. Näitä henkilöitä, jotka saavat sekä kansaneläkettä että työeläkettä, oli vuonna 2009 noin 550 000.

Euroopan unionissa määritetty köyhyysraja on tällä hetkellä n. 900 euroa kuukaudessa. Henkilön katsotaan olevan köyhyysrajan alapuolella siinä tapauksessa, että hänen tulonsa eivät yllä vähintään 60 prosenttiin kansalaisten keski- eli mediaanitulosta. Karkeankin arvion mukaan sadat tuhannet suomalaiset eläketulojen varassa olevat kansalaiset elävät virallisen köyhyysrajan alapuolella. Tutkimusten mukaan erityisen vaikeassa asemassa ovat yli 75-vuotiaat naishenkilöt.

Takuueläkkeen kiemuroita

Kriittisiä kommenttejakin takuueläkkeestä on kuultu. Eräs ongelma on, että takuueläkkeeseen oikeutetun on itsensä haettava eläkettä Kelalta. Huolen aiheena ovat pienituloiset, jotka eivät osaa hakea heille kuuluvaa etuutta. Tähän on kiinnittänyt huomiota SAK:n sosiaalipoliittinen asiantuntija Katja Veirto (HS 1.8.10). Lisäksi on pieni ryhmä ihmisiä, jotka eivät periaatteellisesta syystä halua hakea etuuksia. Ehkä ihmiset eivät halua anoa almuiksi kokemiaan etuuksia.

Kansaneläkelaitokseen on odotettavissa todellinen hakemusten ruuhka helmikuussa 2011. On lausuttu jo epäilyksiä, pystyykö Kela selviytymään ruuhkasta. Taustalla kummittelee koko ajan kysymys, kannattaako tällainen revohka tilanteessa, jossa asia olisi hoidettavissa nykyisen eläkejärjestelmän puitteissa. Koko homma alkaa viitata siihen, että kyse täytyy olla jostakin muustakin kuin muutaman kymmenen euron lisäyksestä nykyisten kansaneläkkeiden tasoon.

Miksi tällainen vieras lisäelementti tuodaan järjestelmään juuri kun on päästy puhumasta, että eläkejärjestelmää tulisi selkeyttää? Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan takuueläke otetaan huomioon myös tulona eläkkeensaajan asumistukea myönnettäessä. Toisin sanoen takuueläke pienentää asumistukea. Sama koskee myös toimeentulotukea. On olemassa vaara, että näiden etuuslajien osalta takuueläkkeen mukanaan tuoma käytäntö tulee olemaan eläkkeensaajalle epäedullisempi kuin vallitsevassa kansaneläkejärjestelmässä.

Miten käy kansaneläkejärjestelmän?

Peruskysymyksenä säilyy: mikä on takuueläkkeen tarkoitus ja mikä on sen suhde vallitsevaan kansaneläkejärjestelmään? Tässä yhteydessä on syytä palata vielä edellä puheena olleen professori Ylä-Liedenpohjan jo kaksi vuotta sitten esittämään kysymykseen : onko kyseessä hanke säätää kaikille 650 euron (nyt siis 685 euron SR) minimi työeläke? Professori vastasi kysymykseensä huudahduksella: Silloinhan kansaneläkejärjestelmä voitaisiin lopettaa tarpeettomana!

Henkilökohtaisesti en usko kyseisen minimi työeläkkeen mahdollisuuteen, mutta sen sijaan kyse voi hyvinkin olla nykyisen kansaneläkejärjestelmän syrjäyttämisestä vanhuuseläkejärjestelmänä – tai ainakin sen merkityksen ratkaisevasta pienentämisestä.

Olennaista uuden takuueläkkeen sisään tuonnissa on eläkkeen hakemuskäytännön monimutkaistuminen sekä eri etuuslajien uudelleen järjestely. Uhkana on tarveharkinnan lisääntyminen, toisin sanoen se, että eläkkeensaajan tulot ja menot tullaan syynäämään entistä tarkemmin. Uuden elementin tuominen sosiaalipolitiikan kenttään merkitsee yleensä ja talouslaman aikana erityisesti pyrkimystä menojen karsimiseen, siis etuuksien pienentämiseen ja niiden myöntämisen vaikeuttamiseen.

Vastaava ilmiö koettiin 1990-luvulla, jolloin (vuoden 1993 työmarkkinaratkaisun yhteydessä) työttömyysturvan piirissä vaikeutettiin peruspäivärahan saamisen ehtoja ja otettiin uutena elementtinä käyttöön tarveharkintainen työmarkkinatuki. Viimeksi mainitun seurauksena joudumme edelleen lukemaan sellaisia otsikoita kuin ”Työmarkkinatuen tarveharkinta vie ihmisarvoni” – kuten nimimerkki Äiti vailla ihmisarvoa kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidesivulla 8.8.2010.

Olennainen kysymys kuuluu, halutaanko toimeentulotuen käyttöön otolla murtaa jollakin tavoin nykyisen kansaneläkkeen myöntämisperusteita siten, että kansaneläkettä (esim. täysimääräistä kansaneläkettä) ei myönnettäisikään automaattisesti sillä perusteella, että henkilö ei saa muuta eläketuloa, siis ansio- tai työeläkettä. Onko siis kyseessä peruseläketurvan saamisen ehtojen kiristäminen? Näitä kysymyksiä lienee lupa esittää, sillä siinä määrin epäselviä näkökohtia näyttää takuueläkkeeseen liittyvän.

Perusturva (kansaneläkejärjestelmä) vaarassa

Syntyy vaikutelma, että takuueläkkeen toteuttaminen ja sisällyttäminen puoliväkisin eläkejärjestelmään, jossa sitä ei edunsaajien (eläkeläisten) näkökulmasta itse asiassa tarvita, on jatkoa jo pitkään havaittavissa olleelle kansaneläkejärjestelmän alasajolle.

Tällaisia järjestelmän murtamistoimenpiteitä oli erityisesti kaikille kansalaisille tarkoitetun kansaneläkkeen pohjaosan poistaminen vuosina 1996-2001. Tällä operaatiolla vietiin samalla pohja kansalaisten laaja-alaiselta perusturvalta samoin kuin mahdollisuudelta rakentaa kaikkia kansalaisia koskeva kansanvakuutusperiaatteelle rakentuva eläke- ja sosiaaliturvajärjestelmä.

Toinen oikeiston käyttämä keino on ollut kansaneläkejärjestelmän rahoitusperustan murentaminen, josta viimeisin ja räikein esimerkki on ollut tämän vuoden (2010) alusta toteutettu työnantajan kansaneläkemaksun poistaminen. Tuo 800-900 miljoonan euron vuotuinen aukko valtion kassaan kaventaa nimenomaan perusturvan rahoitusmahdollisuutta ja sitä yritetään nyt paikkailla energiaveron huimalla korotuksella. Sosiaalipoliittisesti voidaan luonnehtia hävyttömyyden huipuksi menettelyä, jossa ensin viedään rahoituspohja taloudellisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten sosiaaliturvalta ja sitten pakotetaan nuo samat ihmiset maksamaan tuon petoksen hinta.

Niin sanotun takuueläkkeen toteuttaminen kertoo siitä, että nyt ollaan ulkopuolisten toimijoiden toimesta käymässä lisääntyvässä määrin käsiksi kansaneläkejärjestelmän sisäisiin rakenteisiin ja vyörytyksen ensimmäisinä kohteina ovat jälleen kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ja puolustuskyvyttömimmät ihmiset, kansaneläkettä ja pientä työeläkettä saavat henkilöt.

Heidän eläketurvaansa ”hoitamaan” otetaan ulkoinen, vieras elementti (takuueläke), jolla sotketaan vakiintunut eläkkeiden ja sosiaaliturvaetuuksien myöntämiskäytäntö. Tilalle on vaarassa syntyä uusi käytäntöjen ja tulkintojen viidakko, josta eivät ole selvillä edunsaajat enempää kuin uuden järjestelmän puuhamiehetkään. Siihen mikä tulee olemaan voimassa olevan kansaneläkejärjestelmän ja uuden takuueläkejärjestelmän keskinäissuhde, on tarkempaa tietoa tuskin kenelläkään.

Takuueläkkeen voimaan tulo on sijoitettu taitavasti juuri tulevien eduskuntavaalien alle. Sadan euron korotus täysimääräiseen kansaneläkkeeseen saattaa ilahduttaa monia pieneläkeläisiä ja luoda kuvaa istuvan hallituksen ”edistyksellisestä eläkepolitiikasta”. Jälkivaikutukset pientä eläkettä saaville kansalaisille ja kansaneläkejärjestelmälle yleensä saattavat olla varsin ikävät.

Nyt jos koskaan eläkeläisten on noustava ajamaan omaa asiaansa. Nykyhallitus sitä ei aja – tai sitten ajaa sammutetuin lyhdyin.

ELÄKKEET HALLITUKSEN HAMPAISSA

14.2.2010/Seppo Ruotsalainen

Taustaa

Suomessa on viime aikoina käyty jälleen kiivasta keskustelua eläkkeistä. Laineet olivat tuskin ennättäneet laskea vuoden 2005 eläkeuudistuksen jälkeen kun työmarkkinajärjestöissä ja hallituksen piirissä alkoi uudelleen kova vääntö eläkeiästä ja kansalaisten työurista.

Varsinaisen lähtölaukauksen tälle uusimmalle hässäkälle antoi pääministeri Matti Vanhanen, joka vuoden 2009 keväällä, ”Rukan hangilla”, sai kuulemma päähänsä vaatia eläkeiän nostamista nykyisestä 63 vuoden alaikärajasta 65 vuoteen. Maan hallitus ei siis näytä olevan lainkaan tyytyväinen vuoden 2005 eläkeuudistuksessa hyväksyttyyn ja työnantajaleirissäkin aluksi suitsutusta saaneeseen ”joustavaan” eläkeikään, joka nykyisellään vaihtelee 63 ja 68 ikävuoden välillä

Työmarkkinajärjestöt nousivat tuolloin vuosi sitten Vanhasen vaatimusta vastaan ja hallitus joutui perääntymään aikeistaan. Asia ei kuitenkaan jäänyt siihen, vaan työurien pidentämistä pohtimaan asetettiin hetimmiten kaksi työryhmää. Toinen näistä kahdesta oli Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan vetämä eläkeneuvotteluryhmä, jossa työmarkkinajärjestöjen edustajien tuli etsiä keinoja juuri eläkkeelle jäämisiän nostamiseksi ja työurien pidentämiseksi. Tämä ryhmä ajautui sekavissa pyrkimyksissään sittemmin jokseenkin täydelliseen pattitilanteeseen.

Toista ryhmää veti Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jukka Ahtela ja tämän ryhmän tehtävä oli pohtia työurien pidentämistä työkyvyn edistämiseen, koulutukseen ja työhyvinvointiin liittyvien näkökohtien suunnalta. Ryhmän kerrottiin päässeen omassa keskuudessaan yksimielisyyteen, mutta se mistä yksimielisyyteen päästiin oli loppujen lopuksi jokseenkin vähäistä. Ahtelan työryhmän ehdotukset todettiin jo syntyessään vanhentuneiksi ja joiltakin osin (pyrkiessään suosimaan työvoimaa muiden väestöryhmien kustannuksella terveydenhuollossa) jopa kansalaisten oikeustajun vastaisiksi.

Molempien edellä mainittujen työryhmien toimeksianto päättyi kuluvan vuoden tammikuun lopussa.


Mistä tässä väännössä on kysymys?

Tuo on aiheellinen kysymys jo pelkästään siksi, että koko ajan on ollut jokseenkin epäselvää, miten työnantajapuolen mielestä eläkeikää pitäisi nostaa ja työuria pidentää. Syksyllä 2009 EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs lausui, että Suomen julkisen talouden ongelmat ratkeaisivat, jos eläkeikä olisi sama kuin muissa Pohjoismaissa eli 67 vuotta. EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen on puolestaan ollut erityisesti 63 vuoden alaikärajan kimpussa. Hänen mukaansa eläkkeelle pääsisi 63-vuotiaana vain, jos työura olisi 40 vuoden mittainen. Palkansaajajärjestöt ovat perustellusti tyrmänneet Laatusen kaavailut. Eläketyöryhmien tavoite kiteytyi pyrkimykseksi nostaa eläkkeellesiirtymisikää nykyisestä 59,4 (joka todellisuudessa on jo nyt 59.8) vuodesta kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä.

Eläkeiän mekaaninen nosto ei ratkaise työurien pituutta

Eläkeiän mekaaninen nostoyritys kompastuu siihen, että kun ihminen ei jaksa, niin hän ei jaksa. Eläketurvakeskuksen johtaja Hannu Uusitalokin myönsi äskettäin (Helsingin Sanomat 20.12.09, vieraskynä), että vanhuuseläkeiän nosto kahdella vuodella eli takaisin 65 ikävuoteen vaikuttaisi todelliseen eläkkeellesiirtymisikään vain puolisen vuotta.

Samassa kirjoituksessaan Uusitalo muistuttaa, että suomalaisten työurat ovat jo nyt kolme vuotta pidempiä kuin muissa EU-maissa keskimäärin. Työurien pituuden osalta muut pohjoismaat ovat kylläkin Suomea edellä, mikä johtuu toisaalta suuresta työttömyydestämme ja toisaalta siitä, että Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa osa-aikatyötä tekevien osuus on paljon suurempi kuin meillä.

Työnantajapuolen tavoitteiden epäloogisuus ja suoranainen järjettömyys tuleekin esiin siinä, että samalla kun he vaativat työurien pidentämistä, he vaativat myös mm. osa-aikaeläkkeen lakkauttamista, siis sen elementin lakkauttamista, joka kaikkien tutkimusten mukaan on yksi tehokkaimmista työurien pidentämiskeinoista.
Työnantajapuoli ylitti valtuutensa

Huolestuttavaa on, että työnantajapuoli ei tyytynyt edes työryhmän varsinaiseen toimeksiantoon eli eläkeikä- ja työurakysymyksen pohdiskeluun, vaan alkoi esittää yhä tiukempia vaatimuksia koko eläkejärjestelmän heikentämisen suuntaan. Rantalan työryhmän jäsenen, SAK:n projektipäällikön Kaija Kallisen mukaan ”työnantajat hakevat vain eläkeleikkauksia, eivätkä pitäydy työryhmän alkuperäisessä tavoitteessa” (Helsingin Sanomat 22.1.10). Työnantajapuoli on vaatinut tiukasti mm. ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivistä luopumista eli ns. eläkeputken tukkeamista ikääntyneiltä työttömiltä.

Työnantaja yrittää heikentää eläkeläisten asemaa entisestään

Koko tämän hässäkän taustalla on ilmeisesti työnantajapuolen pyrkimys sekoittaa eläkepolitiikan kortit uudelleen itselleen mahdollisimman edullisella tavalla. Asia on nimittäin niin, että jo vuoden 2005 eläkeuudistukseen sisältyi palkansaajien kannalta aikaisempaan nähden merkittäviä heikennyksiä ja elementtejä, jotka eivät ainakaan houkuttele työntekijöitä lyhentämään työuriaan, vaan monessa tapauksessa suorastaan pakottavat jatkamaan niitä.

Tuollainen pakkoelementti on moneen kertaan parjattu ns. taitettu indeksi, jonka mukaan eläkkeitä tarkistettaessa niitä korotetaan 80-prosenttisesti hintakehityksen ja vain 20-prosenttisesti ansiokehityksen mukaan. Tämä pakottaa monet jatkamaan työelämässä yli voimiensa, sillä eläkkeen lähtötaso on hyvin yleisesti matala ja sen ostovoima heikkenee palkkoihin verrattuna eläkkeellä ollessa pelottavan nopeasti.

Toinen nykyisen eläkejärjestelmän sisältämä ja työuraa väkisin pidentämään pyrkivä elementti on ns. elinaikakerroin, joka tulee vaikuttamaan rankasti ja raa’asti erityisesti 1970-luvulla ja sen jälkeen syntyneiden henkilöiden tuleviin eläkkeisiin. Nykyisen eläkejärjestelmän suunnittelijat ovat puolustelleet elinaikakertoimen aiheuttamaa eläkealenemaa juuri sillä, että työntekijä voi korjata eli kompensoida menetyksen jatkamalla työuraansa eli tekemällä lisää työtä.

Elinaikakerroin on alkanut purra vuoden 2010 alusta ensimmäisenä uhrina olevaan eli vuonna 1948 syntyneiden alkaviin eläkkeisiin noin yhden prosentin alenemalla. Vuonna 1950 syntyneiden alkavista eläkkeistä nipistetään jo kolme prosenttia, mikä Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan voidaan korvata jatkamalla työntekoa neljän kuukauden ajan. Kerroin syö sitten vuosi vuodelta yhä nuorempien ikäluokkien eläkkeitä yhä enemmän niin että vuonna 1980 syntyneiden alkavista eläkkeistä otetaan päältä pois 17 prosenttia, minkä voi korvata tekemällä lisätyötä 25 kuukautta eli runsaat kaksi vuotta.

Ei olla kovin kaukana totuudesta, jos sanotaan, että tässähän on kysymys monessa tapauksessa suoranaisesta pakkotyöjärjestelmästä.

Eläkeikä ei ole kaikille joustava


Niille (Lasse Laatunen ja kumppanit), jotka vaativat nykyisen eläkkeelle pääsyn alaikärajan nostamista 63 vuodesta 65:een, on syytä palauttaa mieliin, että vaikka väitetään, että eläkeikä on joustava 63 ja 68 ikävuoden välillä, niin tämä ei pidä paikkaansa sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka saavat kansaneläkettä ja pientä työeläkettä. Tällaistenkin henkilöiden kohdalla ”joustetaan” kylläkin 65 vuoden ikärajasta alaspäin, mutta se tapahtuu melkoisen kovalla hinnalla.

Jos kansaneläkettä ja pientä työeläkettä saava henkilö jää eläkkeelle ennen 65 vuoden ikää, siis 63-64 - vuotiaana, hänen kansaneläkkeeseensä tehdään pysyvä varhennusvähennys, jonka määrä on 0.4% kuukaudessa eli 4.8 prosenttia vuodessa eläkkeen määrästä. Jos henkilö jää eläkkeelle heti 63 ikävuotta täytettyään, hän menettää lopullisesti kahden vuoden aleneman verran eläkkeestään eli 9.6 prosenttia.

Mainitun käytännön johdosta pienituloiset (erityisesti pienituloiset ikääntyvät naiset, joiden työura on aikoinaan katkeillut lasten syntymän ja muiden perhesyiden takia) eivät katso hevillä voivansa käyttää hyväkseen eläkeuudistuksen lupaamaa ”joustavaa” eläkkeellesiirtymisikää 63 -vuotiaina, vaan joutuvat jatkamaan työuraansa taloudellisen pakon sanelemina ja usein terveytensä kustannuksella.

Lisäksi on syytä muistaa, että pelkkää kansaneläkettä saaville ei 63 vuoden joustovaraa ole lainkaan sallittu , vaan heidän vanhuuseläkeikärajansa on 65 vuotta.

Eläke karttuu epätasaisesti ja epäoikeudenmukaisesti


Toimitusjohtaja Rantalan vetämässä eläketyöryhmässä kiisteltiin myös työeläkkeen karttumiskysymyksestä. Vuoden 2005 eläkeuudistuksen mukaan työntekijän eläke karttuu 18 ja 52 ikävuoden välillä 1.5 prosenttia palkasta vuodessa, ikävuosien 53-62 välillä 1.9 prosenttia sekä ikävuosien 63-68 välillä niin sanotulla superkarttumalla eli 4.5 prosenttia vuodessa.

Eläketyöryhmästä tihkuneiden tietojen mukaan työnantajat olisivat nyt vaatimassa 1.5 prosentin karttumaa aina 60 ikävuoteen saakka, 61-62-vuotiaiden kodalla työnantajille ”kelpaisi” kaksi prosenttia vuodessa ja superkarttuman he alentaisivat 4 prosenttiin vuodessa. Palkansaajapuolen kanta työryhmässä näytti pysyvän suunnilleen nykykäytännön mukaisena.

Eläkekarttuman käsittely ja toteuttaminen oli työntekijäpuolelle kitkerää juotavaa jo vuoden 2005 uudistusta valmisteltaessa. Esimerkkinä todettiin, että nuori työntekijä, joka 18-vuotiaana alkaa kartuttaa työeläkettään ja kartuttaa sitä 40 vuotta (mikä esim. fyysisesti raskaissa töissä on tosi pitkä aika) on sen jälkeen vasta 58-vuotias, mutta varmasti monessa tapauksessa valmis eläkkeelle. Hänen eläkkeensä on kuitenkin koko ajan karttunut vain reilusti alle kahden prosentin vuosivauhtia. Mistään superkarttumasta hän ei voi tuolloin eläkkeelle jäädessään tai joutuessaan vielä uneksiakaan.

Sen sijaan edellä mainitun henkilön akateemisesti koulutettu kohtalotoveri voi aloittaa työnteon vasta 28- vuotiaana ja superkarttuma voi palkita hänet viimeisten työvuosien osalta aina 68 vuoden ikään saakka hyvinkin muhkeilla eläkekertymillä ( sitä suuremmilla, mitä suurempi on palkka). Ensiksi mainitulle työn raskaan raatajalle jää monessa tapauksessa vain supereläkkeiden rahoittaminen työeläkevakuutusmaksujen muodossa.

Järjestelmä luo eriarvoisuutta myös eläkeiässä

Superkarttuma tuo oikeastaan osuvasti esiin koko nykyisen työeläkejärjestelmän perusluonteen. Se on hyvätuloisia ja vakinaisen työpaikan omaavia työntekijöitä ja toimihenkilöitä voimakkaasti suosiva ja eriarvoisuutta myös eläkeiässä säilyttävä ja lisäävä järjestelmä. On myönnettävä, että eläkekarttumaa koskevassa kiistassa tunsin ensi alkuun jonkinlaista viehtymystä työnantajan vaatimukseen superkarttuman alentamisesta.

Samalla tekisi vielä jälkikäteenkin mieli kysyä (sama kysymys, jonka kansanedustaja Mikko Kuoppa muistaakseni aikoinaan esitti tämän asian eduskuntakäsittelyssä), eli että kuinka ay-liikkeen ja työväenliikkeen edustajat ovat voineet hyväksyä superkarttuman kaltaisen eriarvoistavan elementin eläkejärjestelmän piiriin.

Tällä hetkellä asia on kuitenkin niin, että työnantajan esitykset myös eläkkeen karttumista koskevassa asiassa tähtäävät kauttaaltaan eläkkeiden leikkaamiseen ja eläketason alentamiseen. Myös superkarttuma on työntekijäpuolen kannalta katsoen saavutettu etu ja jos sen tai muunkaan eläkekarttuman osalta lähdetään lipsumaan, niin tuolle lipsumiselle ei ole takarajaa.

Tämänhetkinen tilanne


Nyt näyttää siltä, että meneillään oleva eläkkeitä koskeva ”puliveivaus” on sotkemassa vuoden 2005 eläkekuvioita vielä entisestään ja vie koko eläkekysymyksen kohti suurta epävarmuutta. Tämän epävarmuuden keskellä on suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtumassa todellinen eläköitymisvyöry ns. suurten ikäluokkien jättäessä työelämän taakseen. Vuoden 2009 aikana eläkeläisten riveihin ilmestyi 80 000 uutta eläkkeensaajaa ja heidän lisäkseen lähes 10 000 osa-aikaeläkeläistä. Vauhti ei tässä suhteessa tule lähivuosina hiljenemään, pikemminkin päinvastoin.

Taustalla on vielä kuumana perunana kysymys mm. eläkesäätiöistä, joiden purkamisten seurauksena eläkejärjestelmästä on vaarassa siirtyä pois peräti miljardi euroa. Eläkkeelle siirtynyt STM:n vakuutusosaton ylijohtaja Tarmo Pukkila on äskettäin antanut haastattelun hälyttävällä otsikolla ”Eläkejärjestelmä ajautuu talouskriisiin” (ESY-tieto 1/2010).

Eläkejärjestelmä saattaa kriisiin ajautuakin, jos siitä poistetaan koottuja eläkevaroja miljardi sinne ja toinen tänne pääoman tarpeita silmällä pitäen. Jo muutaman vuoden ajan on herättänyt huolestumista myös se, että suuret eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet eläkevaroja suuremman tuoton toivossa mm. amerikkalaisiin hedge- eli suojarahastoihin, jotka toimivat myös ns. veroparatiiseissa. Pörssikurssien alenemisen johdosta Työeläkevakuuttajat TELAn työeläkevarojen markkina-arvo aleni vuosina 2007-8 useilla miljardeilla euroilla.

Mitä on edessä?

Eläkesäätiöiden purkaminen ja eläkevarojen riskisijoittaminen eivät tunnu huolestuttavan maan hallitusta, joka on ottanut eläkepolitiikan keskeiseksi tavoitteekseen eläkkeiden tason alentamisen ja eläkeiän kohottamisen. Juuri kun kirjoitan näitä rivejä, Kansan radiossa joku naishenkilö kyselee, että mikä idea siinä on, että eläkeikää vaaditaan nostettavaksi samanaikaisesti kun maa on täynnä nuoria työttömiä (Radio Suomi. Kansanradio 14.2.2010). Siinä on kysymysten kysymys, jota pohtimaan ei ole valtiovallan toimesta asetettu ainoatakaan työryhmää.

Mitä edellä puheena olleisiin kahteen eläkeneuvotteluryhmään tulee Vanhasen johtama hallitus ei ole tyytynyt vain seuraamaan niiden toimintaa. Jo silloin kun nuo työryhmät vuosi sitten asetettiin hallitus varasi itselleen mahdollisuuden tarkastella jälkikäteen, ovatko työryhmien esittämät keinot riittäviä. Saatuaan nyt helmikuun alussa käsiinsä työryhmien esittelemät ”tulokset” maan hallitus ei ilmiselvästi ole ollut niihin tyytyväinen.

Hallitus on varannut itselleen kuukauden ajan miettimisaikaa eläketyöryhmien saavuttamien tulosten ”vaikutusarviointien tekemiseen”. Tätä kirjoittaessa tuosta miettimisajasta lienee pari viikkoa jäljellä. Palkansaajien päiden yläpuolella liikkuu kuuluisa Damokleen miekka eli hallitus saattaa toteuttaa uhkauksensa eläkeiän nostamisesta giljotiiniratkaisuna.

Jäisikö Matti Vanhasen viimeiseksi ”uroteoksi” pääministerinä ”työurien pidentäminen” eli eläkeiän alarajan mekaaninen nostaminen väkivaltaisesti hallituksen yksipuolisella päätöksellä? On esitetty arveluja, että hallitus ei tällaiseen ratkaisuyritykseen ryhtyisi eduskuntavaalien läheisyyden vuoksi. Tämän hallituksen kyseessä ollen mikään ei kuitenkaan ole eläkeläisten, palkansaajien ja pienituloisten kohdalla varmaa. Paitsi epävarmuus.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva sosiaaliturvan erikoistutkija

ELÄKELÄISTEN ASEMA VAAKALAUDALLA

25.11.2008/ Seppo Ruotsalainen

Finanssi-, talous- ja muiden kriisien keskellä eläkeläisten enemmistön asema on muuttumassa yhä vaikeammaksi ja uhanalaisemmaksi. Tästä on syytä jatkuvasti muistuttaa siitäkin huolimatta, että eräät asiat saattavat tuntua jo samojen asioiden toistamiselta. Yhteiskunnan kuuroille päättäjille on toisteltava samoja itsestäänselvyyksiä ja erityisesti työväenliikkeen tulisi nyt jo korottaa ääntään tuntuvasti.

Täysimääräinen kansaneläke on tällä hetkellä yksinäisellä eläkkeensaajalla 558,46 ja puolisoilla 495,35 euroa kuukaudessa. Mainitut summat nousevat lakisääteisen indeksitarkistuksen myötä vuoden 2009 alusta yksin asuvalla henkilöllä 584 euroon ja naimisissa olevalla 518 euroon kuukaudessa. Tämäkin on kuitenkin edelleen masentavan vähän kun otetaan huomioon, että EU-maiden keskimääräinen köyhyysraja liikkuu tällä hetkellä noin 900 euron paikkeilla kuukaudessa.

Vanhanen ja Sata yrittävät myydä sosiaaliturvaa lyhyeksi


Pääministeri Matti Vanhanen totesi kunnallisvaalien alla haluavansa kaikille suomalaisille vähintään 650 euron takuueläkkeen kuukaudessa siten, että se toteutettaisiin vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Sosiaaliturvan uudistusta pohtiva ”Sata-komitea” on julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan esittämässä jokseenkin tarkoin Vanhasen näkemyksen mukaista takuueläkettä. Tosiasia kuitenkin on, että nykyinen täysimääräinen kansaneläke tulisi jo pelkkien nyt käytössä olevien indeksitarkistusten tuloksena kohoamaan vuoteen 2011 mennessä mainittuun 650 euroon kuukaudessa ja mahdollisesti sen ylikin.

Vanhasen enempää kuin Satankaan esitys ei siis merkitsisi käytännössä minkäänlaista parannusta esim. pieneläkeläisten nykyiseen kestämättömään tilanteeseen.
Mikäli tiedot Sata-komitean suunnitelmista työttömyysturvan amputoimiseksi pitävät paikkansa, kyseinen komitea ansaitsisi nimekseen lähinnä ruotsinkielisvoittoisen Satan - komitean.

Nyt on todella ajankohtainen SKP:n esittämä vaatimus suomalaisen perusturvajärjestelmän uudistamiseksi siten, että se takaa nykyrahassa vähintään 850 euron perusturvan kuukaudessa verottomana kaikille, jotka eivät muuten voi tuontasoista sosiaaliturvaa saada vanhuuden, työttömyyden, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi.

Taitetulla indeksillä taitetaan monilta leipä

Työeläkkeen saajia on jo toistakymmentä vuotta piinattu ns. taitetulla indeksillä, jonka epäoikeudenmukaisuus on siinä, että palkkojen kehitys (ansiotasoindeksi) huomioidaan työ- ja virkaeläkkeitä korotettaessa vain 20 prosentin painoarvolla kun taas kuluttajahintaindeksin muutokset huomioidaan 80 prosentin painolla. Tämän seurauksena työeläkkeet ovat jääneet ja jäävät jatkuvasti jälkeen yleisestä palkkakehityksestä. On laskettu, että eläke, joka taitetun indeksin käyttöönottovuonna 1995 oli 60 prosenttia henkilön tuolloisesta palkasta oli vuonna 2007 enää vajaat 49 prosenttia vuoden 2007 vastaavasta palkkatasosta.

SKP vaatii, että eläkkeensaajiin sovellettavasta taitetusta indeksistä luovutaan ja palataan ensimmäisenä toimena ns. keskiväli-indeksiin (eli palkka- ja hintakehitys eläkkeisiin huomioidaan suhteessa 50/50). Todellisena ja lopullisena tavoitteena voi SKP:n mukaan olla vain se, että eläkkeiden vuosittainen tarkistus sidotaan ansiotasoindeksiin siten kuin vuonna 1962 voimaan tulleen työeläkelain 9.pykälässä alun perin määrättiin.

Tässä yhteydessä merkille pantava piirre on myös työeläkkeiden tason mataluus. Sellaisia henkilöitä, jotka saivat sekä kansaneläkettä että työeläkettä oli maassamme vuoden 2006 lopussa runsaat 650 000. Heidän keskimääräinen eläkkeensä oli vain 801 euroa kuukaudessa. Vanhuus-, työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkettä saavien henkilöiden keskieläkekään ei kohonnut 1116 euroa korkeammalle tasolle kuukaudessa.

Ikääntyviä henkilöitä uhkaa lisääntyvässä määrin köyhyysriski. Kansaneläkelaitoksessa tehdyn arvion mukaan 23 prosenttia yli 65-vuotiaista ja peräti 28 prosenttia yli 75-vuotiaista kansalaisista elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella (toisin sanoen heidän tulonsa ovat alle 60 prosenttia kansalaisten keski- eli mediaanitulosta). Naisten köyhyysriski on noin kaksinkertainen miehiin nähden. Huonoin tilanne on 75 vuotta täyttäneillä ja yksin asuvilla naisilla.

Eläkeikä ei ole kaikille joustava

Vuoden 2005 eläkeuudistuksen jälkeen on korostettu, että eläkeikä on joustava 63 ja 68 ikävuoden välillä. Kuitenkin kansaneläkkeisiin sovelletaan edelleen 65 vuoden eläkeikää. Joustamattomuus ulottuu koskemaan tavallaan myös työeläkkeitä sikäli, että jos yhdessä kansaneläkettä ja pientä työeläkettä saava henkilö jää eläkkeelle ennen 65 vuoden ikää, siis 63 - 64 - vuotiaana, hänen kansaneläkkeeseensä tehdään pysyvä varhennusvähennys. Tämä tarkoittaa, että henkilön eläkealenema on pysyvä myös sen jälkeen kun hän on täyttänyt 65 vuotta eli koko eläkkeellä olon loppuajan. Aleneman määrä on 0.4% kuukaudessa eli 4.8 prosenttia vuodessa eläkkeen määrästä. Jos henkilö jää eläkkeelle heti 63 ikävuotta täytettyään, hän menettää lopullisesti kahden vuoden aleneman verran eläkkeestään eli 9.6 prosenttia.

Mainitun käytännön johdosta pienituloiset henkilöt eivät monessa tapauksessa katso voivansa käyttää hyväkseen eläkeuudistuksen lupaamaa ”joustavaa” eläkkeellesiirtymisikää 63 vuoden iässä. Eläkealeneman aiheuttama epäkohta koskee erityisesti naisia, joiden työeläke on jäänyt pieneksi esim. osa-aikatyön tai pitkien lastenhoitojaksojen vuoksi.

SKP on esittänyt vaatimuksen, että 63-64 vuotiaiden kansaneläkkeisiin kohdistuva varhennusvähennys poistetaan ja että eläke maksetaan kyseessä oleville henkilöille vähentämättömänä 63 ikävuodesta lähtien.

Elinaikakerroin - järjetön käytäntö

Nykyiseen eläkejärjestelmään sisältyy eräänä osana ns. elinaikakerroin, mikä tulevaisuudessa leikkaa raskaasti nykyisten työikäisten eläkkeitä yleisen eliniän pidentyessä. Elinaikakerroin vaikuttaa alkaviin vanhuuseläkkeisiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 eli vuonna 1948 syntyneisiin, joiden alkavia eläkkeitä leikataan yhdellä prosentilla. Elinaikakerroin leikkaa esimerkiksi vuonna 1967 syntyneiden henkilöiden alkavia eläkkeitä noin 9 prosentilla ja vuonna 1987 syntyneiden eläkkeitä noin 15 prosentilla. Erityisen haitallinen vaikutus elinaikakertoimella on työkyvyttömyyseläkkeellä oleviin. Siinä vaiheessa kun työkyvyttömyyseläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi, elinaikakerroin alkaa pudottaa työkyvyttömän toimeentulotasoa. Maassamme joutuu vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle noin 25 000 henkilöä. Elinaikakerroin on heidän kohdallaan erityisen epäoikeudenmukainen, koska he eivät yleensä pysty jatkamaan työntekoa eivätkä siten kartuttamaan eläkettään.

SKP on jo pitkään vaatinut, että elinaikakertoimen käyttöönotosta luovutaan kokonaisuudessaan.

Työeläkerahastojen tilanne hälyttävä


Työeläkevakuutuslain 9 luvun 26§:n mukaan ”Työeläkevakuutusyhtiöiden varat on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti”. Työeläkevakuuttajat TELAn mukaan työeläkerahastot kasvoivat voimakkaasti yli neljän vuoden ajan ja esim. vuonna 2007 ne lisääntyivät lähes kahdeksalla miljardilla eurolla eli noin seitsemällä prosentilla yhteensä 122 miljardiin euroon (Tela. Lehdistötiedote 5.2.2008).

Edellä mainitussa Telan lehdistötiedotteessa kiintyi huomio siihen, että vaikka eläkerahastot ovat voimakkaasti kasvaneet, niin vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä työeläkevarojen markkina-arvo aleni lähes kahdella miljardilla eurolla. Viimeaikainen sijoitustoiminta johti jo kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä TELAn jäsenyhteisöissä sijoitusten arvonalennukseen noin 6 miljardilla eurolla. Sen jälkeen ja erityisesti syys - lokakuussa kurssit ovat romahtaneet poikkeuksellisen jyrkästi.

Nykyisten vakavaraisuussääntöjen mukaan eläkeyhtiö joutuu myymään osakkeitaan eli luopumaan omistuksistaan jos kurssit putoavat määrätyn tason alapuolelle. Valtiovalta on nyt ”korjaamassa” tilannetta siten, että vakavaraisuuden laskentaperusteita lievennetään. Tämä merkitsee itse asiassa bensiinin heittämistä liekkeihin, sillä tällä toimenpiteellä varmistetaan eläkevarojen sijoittamisen jatkuminen myös kaiken valvonnan ja sääntelyn ulkopuolella oleviin hedge- eli suojarahastoihin, jotka toimivat ns. veroparatiiseissa. Kurssiromahduksen seurauksena koko työeläkejärjestelmä ja kansalaisten eläkkeet saattavat olla vaaravyöhykkeessä.

Yhteiskunnan päättäjiä on muistutettava, että kansalaisilta vuosien ja vuosikymmenten aikana kootut eläkevarat on tarkoitettu eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi eikä pääomanomistajien vippikassaksi ja pörssipelirahaksi.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva sosiaaliturvan erikoistutkija